Portaat, portit, parhaat, porhot ja paardit(??)
Populaarikulttuurissa esitetyn kuvaston mukaan taivaan porteille kavutaan usein portaita. Ovatko portaat kaikille samanlaiset? Usein nämä portaat kuvataan marmorisina tai peräti kultaisina. Kuulostaa mauttomalta pröystäilyltä. Entä jos ajan tuolle puolen astuvalla ei ole enää jalkoja. Olisivatko liukuportaat tai hissi mahdollinen? Entä millaiset olisivat omat portaani? Tämä merkillinen ajatusketju sai pohtimaan portaita. Millaiset ovat hyvät portaat?
Ehkä on kuitenkin parempi keskittyä maallisempiin porrasmalleihin. Ulkoporrasohjeessaan Helsingin kaupunki nimeää ainakin 14 erilaista ulkoporrasmallia, ja mallin valinnassa huomioidaan neljä eri kriteeriä: kaupunkikuvalliset, toiminnalliset, ekologiset ja taloudelliset kriteerit. Ulkoportaiden kulminaatiopiste ovat kuntoportaat, jotka rehvastelevat pituudellaan ja askelmamäärillään. Kuntoportaita on pääkaupunkiseudulla yhdettoista ja näistä korkeimmat lyötyvät Malminkartanon jätemäeltä (426 porrasta).
Tämän lisäksi täytyy muistaa loputtomat eri variaatiot sisätilojen portaista, jotka jaotellaan muotonsa mukaan ainakin I-, L-, U- ja Y-portaiksi. Sitten on vielä kierreportaat. Materiaalejakin on loputtomiin. Valitse nyt tässä sitten suosikkisi. Yritän kuitenkin listata vajavaisen kokemukseni mukaan pääkaupunkiseudun top 3 portaat. Miksikö? Koska, noh… Wappukukka tarvitsi täytettä.
Hyvillä portailla tuntee olevansa musiikkivideossa
Ensimmäisenä listaukseen ryskii helsinkiläisten portaiden kiistaton kunkku: Tuomiokirkon portaat. Nämä Carl Ludvig Engelin suunnittelemat portaat seisovat Helsingin paraatipaikalla ja ovat kiinteä osa Helsingin kaupunkikuvastoa. Portaita on myös kuvailtu kaupunkilaisten olohuoneeksi; onhan niillä mukava viettää kesäpäivää. Mikä tärkeintä, Tuomiokirkon portaat ovat maan parhaat portaat kulkea alaspäin. Pienessä diagonaalikulmassa kuljettuna niiden askelpituus on täydellinen ja maisema mitä vaikuttavin. Kun kuulokkeissa mökäävä musiikki on sopiva, on olo kuin musiikkivideossa. Se on hyvien portaiden merkki. Ja onhan portailla kuvattu yksi kaikkien aikojen ikonisimmista suomalaisista musiikkivideoista Daruden Sandstorm.
Miinuspisteitä Tuomiokirkon portaat saavat ylöspäinkuljettavuudestaan. Tarkkasilmäinen huomaa, että Sandstorminkin musiikkivideolla portaita kuljetaan nimenomaan alaspäin. Tälle on syynsä. Pitkien portaiden askelmasyvyys ei sovellu ylöspäin kulkemiseen. Kun tähän lisää polttavan auringonpaahteen selässä, jäävät nämä portaat sijalle kolme. Pohjoiseen päin kuljettaessa kannattaakin portaat suosiolla kiertää.
Kekkonen hiihtää, Kekkonen loikkaa
Seurasaaren peräkolkassa nököttävät seitsemän askelmaa ovat ehkä valtakunnan kuuluisimmat kuntoportaat, vaikka eivät edes ole Helsingin kaupungin viralliset kuntoportaat. Näillä portailla maamme entinen presidentti Urho Kekkonen tapasi testata hyppykuntoaan lenkeillessään. Korkeushypyn entinen suomenmestari ei koskaan päässyt kaikkia seitsemää porrasta ylös yhdellä loikalla, vaan ylsi parhaimmillaankin vain kuudennelle askelmalle. Taru tosin kertoo, että samaiselle askelmalle ”Urkki” loikkasi vielä 74-vuotiaana. Kuudennelle askelmalle ovat nykypoliitikoista yltäneet ainakin Antti Lindtman (sd), Juho Eerola (ps) ja Ville Kaunisto (kok), kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite asiaa selvitti.
Seurasaaren portaiden arvo on tietenkin niiden tarinassa. Oikeastaan maastossa portaat ovat melko turhat ja pysäyttävät rullaavan juoksulenkin ikävästi. Toisaalta loikatahan ne kuuluisi. Näillä meriiteillä Kekkosen kuntoportaat yltävät tällä kertaa kakkossijaan.
Liukuporras, paras porras
Kiistattoman ykkössijan vertailussa vievät Kampin metroaseman lippuhallin puoleiset liukuportaat. Neuvostoliitosta tilatut, aikanaan Suomen pisimmät (65m), liukuportaat ovat vertaansa vailla, kun vertaillaan ylöskulkumenetelmiä. Huumaava jatkuvuus ja lippuhallin kaupunginmakuinen tunnelma ovat jotain sellaista, jota ei nykyistä liukuportaiden pituusennätystä hallitseva Koivusaari voi ikinä saavuttaa. Lisäksi liukuportaat pesevät perinteiset portaat tasaisella metallisella kalkatuksellaan sekä kyvyllään esittää suomalainen henkilögalleria tarjoiltuna nenän eteen aamuruuhkassa. Erilaisten kasvojen ja olemusten jatkuvaa virtaa toljotellessaan unohtuvat hetkeksi väsymys ja harmitusta aiheuttanut reikä sukassa. Liukuportaiden arvoa nostaa tietenkin myös kirjoittajan oma laiskuus kävellä itse portaita.
Vaikka lippuhallin puoleiset portaat on nyttemmin poistettu käytöstä ja lippuhallikin puretaan, ovat ne vielä niin tuoreessa muistissa, että ansaitsevat paikan kärjessä. Se, millaisina liukuportaat palaavat käyttöön, kun uusi terveys- ja hyvinvointikeskus valmistuu, on vielä mysteeri ja voi vanhentaa tämän listauksen saman tien. Sellainen on jatkuvasti muuttuvan kaupungin luonne.
Henri Malmberg
Kirjoittaja on juuri se kiusallinen heppu, joka tuijottaa silmiin vastakkaiseen suuntaan kulkevissa liukuportaissa.